Yrityksen arvon määrittäminen lähtee sen kyvystä tuottaa kassavirtaa. Käytännöllisistä vertailtavuuteen liittyvistä syistä puhutaan yleensä kannattavuudesta, esimerkiksi käyttökatteesta. Toinen käytännön sanelema lähtökohta arvonmäärityksessä on yrityksen nykytila. Käyttökate tai mikään mukaan nykytilaa kuvaamaan pyrkivä tunnusluku ei kuitenkaan yksin riitä määrittämään yrityksen käypää arvoa. Ostajalle on olennaista, mitä kaikkea rahalla saa: ei vain historiallisia lukuja, vaan ennen kaikkea tulevaisuuden kassavirtoja.
Yrityksen arvonmäärityksen keskeinen tekijä on tulevaisuuden odotukset, joihin vaikuttavat yleiset, toimialakohtaiset ja yrityskohtaiset tekijät. Yleisia, koko talouden tasolla arvostukseen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi korkotaso, yleinen investointihalukkuus ja valuuttakurssien vaihtelut. Toimialan tasolla tarkastellaan markkinan kehitystä, kilpailutilannetta ja teknologisia trendejä. Yritystasolla ratkaisevia ovat liiketoimintamalli, strategia, tehokkuus ja kasvupotentiaali. Yrityksen kasvupotentiaali on avainasemassa arvonmäärityksessä.
Miksi kasvu sitten on yritykselle tärkeätä? Tärkein syy siihen liittyy kilpailukyvyn säilyttämiseen ja parantamiseen. Kasvu mahdollistaa yritykselle erikoistuneiden resurssien lisäämisen, joka auttaa pysymään kilpailijoiden tahdissa ja usein parantamaan omia toimintatapoja, tuotteita tai palveluita. Kasvun merkitystä tehostaa lisäksi entisestään mittakaavaetu, joka kiihtyy kasvun myötä ja tukee yrityksen taloutta yksikkökustannusten pienenemisen kautta. Kolmas merkittävä tekijä on markkinaosuuden kasvattaminen ja aseman vahvistuminen tunnettuuden kasvun kautta. Lisääntyvät resurssit ja liiketoiminnan laaja-alaistuminen uusiin tuoteryhmiin tai uusille alueille parantavat riskinsietokykyä. Kasvanut riskinkestävyys mahdollistaa innovatiiviset kokeilut, joita pienemmällä yrityksellä ei ole mahdollista toteuttaa. Kasvava yritys tarjoaa myös henkilöstön kannalta monta positiivista elementtiä. Uudet uramahdollisuudet, kiinnostavat haasteet, kouluttautumis- ja itsensä kehittämismahdollisuudet sekä tilaisuudet itselle mielekkääseen erikoistumiseen auttavat sitouttamaan sekä henkilöstöä että johtoa ja houkuttelemaan yritykseen uusia osaajia. Kaiken edellä mainitun lisäksi kasvun kierrettä keskeisesti vahvistaa se, että kasvavat yritykset houkuttelevat paremmin myös sijoittajia ja rahoittajia, sillä kasvu kertoo vastaansanomattomasti yrityksen potentiaalista ja menestysnäkymistä. Kasvu voi näin myös tuottaa enemmän omistaja-arvoa ja tehdä yrityksestä houkuttelevamman investointikohteen.
Kasvu on elintärkeää kilpailukyvyn säilyttämiselle, riskinsietokyvyn parantamiselle ja omistaja-arvon kasvattamiselle. Kasvava yritys houkuttelee paremmin rahoittajia, sijoittajia ja osaajia, mikä luo vahvan perustan pitkäaikaiselle menestykselle.

Vastaa